Kaksi surkean näköistä keijua istui siivet lerpallaan katukiveyksen reunalla ja katseli autioitunutta keskustaa, jota kylmä sade piiskasi.
Kolmas, paljon hyväntuulisempi keiju lennähti kaksikon vierelle.
”Miksi noin mustalla mielellä?” se kysyi. ”Mitä keijuja te olette?”
”Krapulakeijuja,” ensimmäinen keiju huokasi.
”Parasta pikkujouluaikaa, ja ihmiset ovat pistäneet baarit kiinni. Järjestävät vain etäjuhlia. Ei tanssia yötä myöten eikä liikaa viinaa firman piikkiin,” toinen valitteli.
”Minulla on tiedossa tosi hyvät kotibileet. Laulavat karaokea ja availevat skumppapulloja keittiöveitsellä! Keittokomerossa juovat vuorotellen viskiä kasarista, kun lasit ovat loppu.”
Synkeät keijut piristyivät, ravistelivat siipensä ja lähtivät tulokkaan matkaan.
”Oletko sinäkin krapula-alalla?”
Tulokas hymyili leveästi. ”Ei. Minä olen koronakeiju.”