Kaksi synkeää hahmoa tuijotti laakeaa vesivatia. Vadissa väikkyi kuva tukevasta valkoparrasta, joka kasukassa ja piispanhiipassa ratsasti talolta toiselle seuranaan nokinaamainen värikkäästi pukeutunut Piet-apuri.
”Mitä menoa!” puhahti tuohinaamioinen ja sarvekas Nuuttipukki. ”Jättävät lahjoja portaille ja rustaavat runoja! Missä olut?”
”Eikä lainkaan vitsoja,” murisi punakielinen mustapuhuva Krampus. ”Minun aikanani annettiin juuri tänä yönä tuhmille lapsille vitsaa. Pahimmat pakkasin konttiini ja vein mukanani. Piet oli aikoinaan kelpo veikko ja ymmärsi kurin päälle. Nyt hänkin on pehmentynyt.”
”Nykyään soittavat poliisit paikalle, jos vähänkään paukuttelee talon nurkkia tai käy jonkun jääkaapilla,” suri Nuuttipukki.
”Eikä pahimpiakaan ipanoita saa sulloa säkkiin,” huokasi Krampus. ”Oi aikoja, oi tapoja.”