Keittiöstä kuului omituinen poksahdus ja hämmästynyt kirkaisu. Viima riensi katsomaan. ”Miko? Mitä siellä tapahtuu?”
Miko osoitti työtasoa käsi täristen. Työtasolla pyörteili jalkapallon kokoinen palanen avaruuden mustaa tyhjyyttä. Osa siitä upposi pöytälevyyn, kuin kova pinta ei olisi koskaan ollutkaan siinä. Kaukaisuudessa loistivat oudot tähdet. Keskellä tyhjyyttä leijaili fosforinvihreä mystinen riimu.
”Meillä oli sitä torttutaikinaa, ja tähtitortut on tylsiä… Meinasin kokeilla jotain uutta tapaa taitella ne.”
Viima pudisti päätään. ”Ja nyt meillä on aika-avaruuden repeämä keittiössä.” Sitten hän huokaisi ja poimi seinältä lihaveitsen. ”Vieläkö Koistisilla on se musta kukko? Parasta käydä kanavarkaissa ennen kuin tuo riimu houkuttelee jotain, joka kaipaa suurempia uhreja.”