Räntäsade piiskasi lohdutonta harmaanruskeaa maisemaa.
”Tulisit esiin,” Kevät maanitteli Aurinkoa, joka oli koonnut eteensä paksun pilvimuurin.
”Enkä!” Aurinko kivahti ja ravisti pilvistä uuden pöllähdyksen märkiä hiutaleita.
”Mikä sinulle nyt tuli?” Kevät kysyi. ”Sinähän paistoit niin kauniisti viime viikollakin!”
”Ramppikuume iski,” Aurinko myönsi lopulta. ”Olisi pitänyt pääsiäisaamuna tanssia taivaalla. Ajattelin kaikkia tuijottavia ihmisiä, enkä sitten uskaltanutkaan.” Aurinko kuulosti itkuiselta. ”Miten minä koskaan kehtaan enää tulla esiin? Tämä on kamalan noloa!”
Kevät muotoili pilven reunasta pehmoisen nenäliinan ja ojensi sen Auringolle.
”Pyyhi silmät ja niistä nenäsi. Ihmiset ovat jo unohtaneet koko pääsiäisen ja odottavat nyt vappua. Äläkä sure räntäsadetta, se vähentää katupölyä!”