Talvi istui vuoteen reunalla ja katseli, kuinka Aurinko pukeutui huolellisesti parhaimpiinsa. Kylmän keltaiset paljetit säihkyivät kuin jääkiteet.
”Kannattaako vuoden lyhintä esiintymistä varten vaivautua? Jos on pilvistä, olet talvennapaan asti kiukkuinen. Eivätkä ihmiset enää edes vietä talvipäivänseisausta!”
Aurinko hymyili niin, että jopa hankien heijastuksiin tottunut Talvi häikäistyi hetkeksi.
”Perinteet, juhlat ja sukupolvet tulevat ja menevät. Näitä juhlia on vietetty jo ennen ihmiskuntaa, ja vietetään heidän jälkeensäkin. Seisaukset ja tasaukset pysyvät. En minä ihmisiä varten pukeudu.”
Aurinko nousi ja katsoi hetken lempeästi pienen planeetan pohjoisen pimeässä tarpovia ihmisiä, huokaisi ja palasi huoneeseensa.
”Nyt se on tehty. Menen levolle, herätä minut sitten tammikuussa.”