Talvimaisema oli huikaiseva. Taivas oli jäänsininen ja matalalta paistava aurinko sai puiden lumihuurteen loistamaan tuhansina timantteina. Jokainen uloshenkäys huurtui valkoiseksi pilveksi, jonka tuulenvire hajotti. Lisää höyryä nousi termoskannun mukista, jossa oli kuumaa kaakaota.
Välillä lumi narskahti jalan alla, kun hän vaihtoi asentoa. Joskus joku puu paukahti pakkasessa. Muuten päivä oli täysin äänetön. Heka huokaisi onnellisena kuunnellessaan siunattua hiljaisuutta.
Silloin virtuaalilasit napsahtivat pois päältä, ja Heka oli jälleen ummehtuneen takahuoneen loisteputkivalojen alla.
”Taukosi loppui”, sanoi Pirkko ja hamusi laseja. ”Minun vuoroni!”
Hekan suuntasi määrätietoisesti takaisin marketin humuun hyllyttämään joulusuklaita ja luuttuamaan lattioilta talvista kuraa. Seuraavan virtuaalitauon ansaitsemiseksi vaadittiin vain kaksitoista työtuntia!