Ompelimossa valmistauduttiin kuumeisesti kaupunginteatterin jouluiseen suursatsaukseen, Lumikuningattaren juhlanäytökseen. Kaikkialla oli sinisen sävyjä: aavistuksenomaista vaaleansinistä, kirkasta jäänsinistä, yönsinistä. Sinisiä strasseja löytyi joka paikasta.
Sovituksessa oli kuitenkin ongelmia. Jokainen ripustimelta otettu vaate oli salaperäisesti muuttunut punaiseksi, vihreäksi tai piparkakunruskeaksi. Strassien tilalla oli halpaa kimallenauhaa, kulkusia ja huovutettuja palloja. Vain lumihiutaleasut selviytyivät sovitustilan oudosta muodonmuutoskentästä.
Joulukuuseksi puettu tunnettu näyttelijä, teatterin Grand Old Lady, huokasi alistuneesti.
”Aloitin urani kansakoulun lavalla – esitin puuta. Ilmeisesti tässä on nyt kirjaimellisesti kyse paluusta juurille. Onko kukaan tarkistanut ohjaajalta, kuinka harjoittelemallemme käsikirjoitukselle on käynyt?”
Kuin vastauksena kysymykseen jostain kantautui epätoivoinen karjaisu. Näyttelijä hymyili.
”Arvaan, että ohjelmassa on perinteinen joulunäytelmä.”