Tuvasta kuului puikkojen kilinää.
”Joulumuorilla pitää kiirettä”, hymyili sihteeritonttu.
Tontun hämmästykseksi kiikkustuolissa istuikin joulupukki, joka neuloi henkäyksenohutta pitsihuivia. Pukki yritti pikaisesti piilottaa kutimet selkänsä taakse. Samassa muori paukkasi sisään.
”Katso tätä kirjanpitoa, sinun täytyy…”
Sihteeritonttu rykäisi. Joulumuori punastui.
”Työnvaihtopäivä?” sihteeri tiedusteli.
”Muori taitaa paperityöt paremmin”, mutisi joulupukki.
”Enkä minä osaa neuloa kuin villasukkia”, jatkoi muori.
”Miksi piilottelu?” sihteeritonttu hämmästeli.
”Pitsin neulominen ei kuulu joulupukin henkilöbrändiin. Bränditonttu saisi hermoromahduksen.”
Sihteeritonttu pudisti päätään. Joulubrändityöryhmä oli aiheuttanut harmaita partakarvoja koko tonttutoimiston väelle.
”Vaikenen kuin muuri”, hän lupasi. ”Katsoisiko muori kanssani lahjatoiveita? Ja jos pukilla ei ole pitsihuiville vastaanottajaa, niin se sopisi juhlanuttuni kanssa…”