Parisuhdeneuvonta

”Muistattehan sitten, että täällä puhutaan kunnioittavasti. Ei syyttelyä, vaan katsokaa toisianne ja kertokaa toisillenne, miltä teistä tuntuu.”

”Minusta tuntuu, että minua ei kuunnella. Yritän saada yhteyden, mutta mitään ei tapahdu. Kuin seinälle puhuisi.”

”Onko sinulla vastausta tähän?”

”Minun näkökulmastani sinulta tulee isoja vaatimuksia täysin yllättäen, ei mitään valmistautumisaikaa, ja sitten menen jumiin.”

”Menet jumiin! ’Magenta on loppu’, vaikka yritän saada aikaiseksi mustavalkoista tekstiprinttiä!”

”Lähetät sen valtavan kokoisena kuvatiedostona etkä tekstinä! En minä ole aina valmiina, kun sinä haluat!”

Parisuhdeterapeutti puristi nenänvartta sormillaan ja katsoi toisiaan mulkoilevaa läppäriä ja tulostinta.

”Tässä taidetaan tarvita suurempaa interventiota. Aloitetaan soittamalla IT-tukeen, että päivittävät ajurit…”

Sarjamurhaaja

Rikospaikkatutkija nyökkäsi vakavasti murharyhmän etsivälle.

”Pahalta näyttää.”

Etsivä huokasi.

”No, mitä löytyi.”

”Uhrit on yllätetty vuoteistaan. Ilmeisesti väki on nukkunut, kun tappaja on tullut taloon. Sisään on päästy hiipimään herättämättä ketään. Ja veritekojen jälkeen… no, katso tänne.”

Ruokasalin pöytä oli romahtanut, ja pöytälevyssä näkyi raskaiden saappaiden jälkiä. Rikkinäisellä lautasella lepäävästä poronpaistista oli puraistu pala. Kulhollinen lihalientä oli kaatunut lattialle. Olohuoneen nurkassa joulukuusi oli kaatunut päin taulutelevisiota. Kuusen alla odottaneet lahjapaketit oli viskottu ympäri huonetta.

”Näytteiden analysoinnissa menee tietysti aikaa, mutta kyllä tämä samalta tekijältä näyttää. En haluaisi puhua sarjamurhaajasta…”

”Lehdistö riemastuu”, etsivä murahti. ”Niillä on tälle tyypille jo nimikin. Tip-tap-tappaja.”

Salakapakka

Tonttu Tossunen veti nutunkauluksen tiukasti kiinni ja tonttulakin syvälle päähänsä niin, että vain silmät näkyivät. Häntä saatettiin seurata koska tahansa – myös tonttujen kiltteyttä tarkkailtiin.

Hän livahti sivukujalle, koputti oveen ja kuiskasi tunnussanan ovenraosta kurkistavalle tontulle. Ohitettuaan paksun äänieristysverhon hän pääsi hämärään kellariportaikkoon. Alhaalta kuului soittoa.

Kellarissa soivat irlantilaiset viulut ja pillit, hanuri ja bodhrán. Tanssilattialla tonttujen töppöset tömistivät jigejä ja reelejä. Lakkien kulkuset helisivät polkkapiirin hurjan pyörinnän tahtiin.

Tossunen huokaisi onnellisena. Korvatunturin perinnetansseissa mentiin vain ja ainoastaan laahaavaa masurkkaa joululaulujen tahtiin, ja kerran kaudessa Nissepolkkaa. Underground-tanssiklubin suosio kasvoi joulu joululta. Kenties jo ensi vuonna joku sovittaisi Hei tonttu-ukot irlantilaiseksi jigiksi?

Epätavallinen ilmiö

Nenna kaatoi itselleen kahvia ja tavoitteli kauramaitotölkkiä jääkaapista. Tölkki oli liimautunut likaiseen hyllyyn, mutta irtosi yllättävän nopeasti Nennan nykäistessä sitä. Se kolahti ylähyllyyn, lipsahti Nennan kädestä, lensi kaaressa teoreettisen fysiikan laitoksen kahvihuoneen keittiönurkkauksen kivilaattalattialle ja jäi siihen pyörimään kuin hyrrä. Nenna tavoitteli tiskirättiä, mutta unohtui tuijottamaan. Tölkki jatkoi pyörimistä, mutta muovinen korkki ei vastoin odotuksia ollut napsahtanut auki.

”Näettekö tämän?” Nenna kysyi kahvittelevilta tutkijatovereiltaan. ”Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla kauramaitoroiskeiden peitossa.”

Kosmologian professori huokaisi.

”Todellisuussimulaatio horjuu tähän aikaan vuodesta. Emme tiedä miksi – hypoteesini on, että jyrkästi lisääntyvä Joulupukki-vakaumus sotkee normaalit prosessit. Ei huolta, loppiaiseen mennessä pääset taas kuuraamaan maitotahroja.”

Aamukahvi

Kuva: Ninni Aalto

Ihmiselämän suuria epäoikeudenmukaisuuksia on se, että ihmisparan on kyettävä keittämään aamukahvinsa ennen kuin on saanut aamueliksiirinsä.

Make kohtasi maailman julmuuden maanantaiaamuna. Ensimmäisellä kahvinkeittoyrityksellä unohtui suodatinpussi, toisella vesi. Kun kolmas kerta toden sanoi, kannu lipsahti Maken käsistä ja särkyi keittiön kivilattialle.

Onneksi naapuritalon keittiön ikkunasta näkyi houkuttelevana kiiltävä kahvinkeitin, eikä hätä lue lakia! Make ryntäsi naapuriin, riuhtaisi ruman puutarhatontun maasta ja paiskasi ikkunaan. Paniikki oli kuitenkin moninkertaistanut Maken voimat, ja tonttu kolautti keittimenkin lattialle. Eksistentiaalinen tuska painoi Maken polvilleen kylmään maahan, ja hän ulvoi kohti harmaata taivasta.

Poliisien viimein saapuessa ottamaan Maken hellään huomaansa, hän katsoi partiota kyynelsilmin.

”Saahan putkassa kahvia?”

Teatterin joulupulma

Ompelimossa valmistauduttiin kuumeisesti kaupunginteatterin jouluiseen suursatsaukseen, Lumikuningattaren juhlanäytökseen. Kaikkialla oli sinisen sävyjä: aavistuksenomaista vaaleansinistä, kirkasta jäänsinistä, yönsinistä. Sinisiä strasseja löytyi joka paikasta.

Sovituksessa oli kuitenkin ongelmia. Jokainen ripustimelta otettu vaate oli salaperäisesti muuttunut punaiseksi, vihreäksi tai piparkakunruskeaksi. Strassien tilalla oli halpaa kimallenauhaa, kulkusia ja huovutettuja palloja. Vain lumihiutaleasut selviytyivät sovitustilan oudosta muodonmuutoskentästä.

Joulukuuseksi puettu tunnettu näyttelijä, teatterin Grand Old Lady, huokasi alistuneesti.

”Aloitin urani kansakoulun lavalla – esitin puuta. Ilmeisesti tässä on nyt kirjaimellisesti kyse paluusta juurille. Onko kukaan tarkistanut ohjaajalta, kuinka harjoittelemallemme käsikirjoitukselle on käynyt?”

Kuin vastauksena kysymykseen jostain kantautui epätoivoinen karjaisu. Näyttelijä hymyili.

”Arvaan, että ohjelmassa on perinteinen joulunäytelmä.”

Tyttö, sinä olet tähti

”Pyysit lottovoittoa, minä järjestin lottovoiton.”

”Kaksi euroa! Ei sitä lasketa!”

”Sitten halusit asua linnassa.”

”En tarkoittanut vankilaa!”

Lampun henki huokaisi.

”Ihmiset. No, mikä on kolmas toiveesi?”

Miina kohotti katseensa kohti kalterien välistä pilkottavaa taivasta.

”Haluan, että kaikki näkevät ja tuntevat minut! Haluan olla tähti!”

Henki napsautti sormiaan. Hetken aikaa kaikki tosiaan näkivät ja tunsivat Miinan, mutta onneksi tuo hetki oli häviävän lyhyt. Maan kiertoradan kohdalle syntynyt uusi tähti suisti tietenkin koko aurinkokunnan kaaokseen: planeetat kiskoutuivat radaltaan ja Miina-tähden kuumuus ja painovoima alensivat Jupiterin hetkessä kaasujättiläisestä kiviseksi kiertolaiseksi.

Lampun höyrystyminen vapautti hengen, joka pudisti päätään katsoessaan hävitystä.

”Ihmiset. Aina sama juttu.”

Harrastuksen hinta

Lauluryhmässä oli syyskaudella työstetty haastavaa ohjelmistoa. Vuoden viimeisellä tapaamiskerralla päätettiin rentoutua laulamalla joululauluja.

”Käypä tänne, emme pelkää”, lauloivat naisäänet.

Ennen miesäänten vastausta ovi kävi. Sisään astui karvalakkinen harmaanuttuinen partasuu, loskaa lapikkaistaan lattialle kopistellen. Hahmo nojasi raskaaseen sauvaan. Sen liikkuessa eivät kilisseet kulkuset, vaan kolisivat raskaat lehmänkellot.

”Oliko asiaa?” hahmo murahti.

Se antoi katseensa kiertää tukevan keski-ikäisiä laulajia.

”Kilttejä lapsia täällä ei ainakaan ole. Vaan onko tarjota pukille viinaryyppyä?”

Altto kaivoi käsilaukustaan taskumatin. Pukki otti kunnon tujauksen, nauroi remakasti ja poistui ovet paukkuen. Altto sulki taskumatin korkin ja kohtasi punastuen muun ryhmän katseet.

”Mitä? Eihän tätä joulunaikaa kukaan selvin päin kestä!”

Addiktio

Biokemian laitoksen pikkujoulupäivällisellä oli tarjolla maistuva joulubuffet.

”Täytyy ostaa kokoa suuremmat housut”, huokaisi professori. ”Eihän tätä voi olla santsaamatta.”

”Ehkä lantunviljelijöiden salaliitto on geenimanipuloinut juureksensa tuottamaan opioideja”, ehdotti kolmatta punaviinilasillistaan nauttiva tutkija.

Koko pöytä remahti nauramaan.

”Kirjoita artikkeli Journal of Negative Resultsiin”, hekotteli professori.

***

Vuotta myöhemmin ketään ei enää naurattanut. Aprillipäivän hupiartikkeliksi suunnitellusta tutkimuksesta oli tullut nelihenkinen tutkimusryhmä. Addiktiivisia aineita oli löytynyt paitsi lantusta myös porkkanasta, perunasta, punajuuresta ja bataatista. Viimeksi mainittu toi yhteyden USA:n liittovaltion leivissä työskenteleviin tutkijoihin, jotka tarkastelivat Kiitospäivän perinneruokia. Suojelupoliisin erikoisyksikkö turvasi nyt labran työoloja mahdollisilta Juuresjengin kostoiskuilta. Yhteisestä päätöksestä laitoksen tämän vuoden pikkujouluissa syötiin sushia.

Kirjashoppailuongelma

”Meidän on lakattava ostamasta kirjoja!” Senja valitti kirjamessujen jälkeen.

Lundian levyt olivat keskeltä notkolla ja koko komeus nitisi ja natisi uhkaavasti, kun Kikka tunki vähän liian paksua opusta kirjariviin. Viimein kirja upposi hyllyyn, mutta samalla hyllyn päädyssä ollut pokkari singahti puoliväliin olohuonetta kuin katapultilla viskattuna.

”Entä jos kirjat eivät riitä talven yli?” Kikka vitsaili. ”Miten sitten suu pannaan?”

***

Kolme kuukautta myöhemmin, istuessaan postapokalyptisen savuavilla raunioilla kinastelemassa siitä, oliko 90-luvun Grisham parempi nuotionsytyke kuin Arto Paasilinna, molemmat myönsivät, että kirjashoppailu oli sittenkin ollut hyvästä. Senja kääri sätkän vanhasta kirkkoraamatusta repäistyyn ohueen sivuun.

”Kotimaisten pienkustantamoiden spekulatiivista fiktiota ei sitten polteta”, hän huokaisi.