Avainsana: muu

Työterveyspsykologi katsoi Kokkoa silmälasiensa yli. ”Minulla on tässä lähete, mutta kerro nyt ihan omin sanoin, mitä tapahtui.”

Kokko hieroi kasvojaan.

”Saatiin valituksia jostain hipistä seurueineen. Yllyttivät väenkokouksiin ja viis veisasivat koronarajoituksista. Niitä oli reilu tusina, istuivat vieri vieressä ja joivat viiniä yhteisestä mukista.

Pidätettäessä hippi meuhkasi, että ettekö te tiedä, kuka mun faijani on. Oli kuulemma paljon tärkeämpääkin tekemistä kuin istua Kisiksen putkassa.

Jotain terroristikontakteja sillä oli. Seuraavaksi kuului räjähdys ja näkyi kirkasta valoa, putkan seinässä oli miehen mentävä kolo ja hippiä ei näkynyt missään.”

Psykologi nyökkäili. ”Näitä sattuu tähän aikaan vuodesta. Pidä Kokko pääsiäinen vapaata. Otetaan ensi viikolle kontrolliaika.”

”Painavatko koronakilot? Kokeile teräsnaisen kuntokuuria. Löydä sisäinen supersankarisi!”

Fuksianpunainen mainos herätti huomioni somefeedissä. Salikassi oli kieltämättä viime kuukausina lähinnä kerännyt pölyä. Reipas Ritva lupasi videolla tuloksia vartilla päivässä kohtuuhintaisella kurssilla.

Ensimmäisenä päivänä tehtiin kuntopiiriä, toisena juostiin portaita ja kolmantena opeteltiin lankkutekniikkaa. Loppuviikosta kaikkia lihaksia särki. Toisella viikolla päästäisiinkin kuulemma tositoimiin.

Maanantaina parvekkeelle lehahti Ritva trikooasussa ja supersankariviitassa. Kaiteeseen oli kiinnitetty köysitikkaat kiipeilyä varten. Ritva lensi vieressä kirittämässä. Tiistaina pelastettiin kissa puusta ja keskiviikkona alkoivatkin sitten lentoharjoitukset.

Vaihtelevat harjoitukset pitivät treenimotivaation korkealla. Kurssin lopussa en enää puuskuttanut portaissa eivätkä farkut kiristäneet.

Kaupanpäällisenä saamani viitan kätkin kuitenkin kaappiin naamiaisia varten. Rajansa reippaudellakin.

Kerrostalon piha raikui puheensorinaa ja puikkojen kilinää. Pihakeinussa hiekkalaatikon toisella puolella kiikutteli neljä rouvaa. Piknikpöydän äärellä kahvitteli toinen mokoma. Silloin tällöin joku vilkaisi kahta hiekkalaatikossa istuvaa kirkasvärisiin kurahousuihin puettua hahmoa.

Konstaapeli Kokko pudisteli päätään. ”Kuulkaas rouvat, missä ovat turvavälit? Ettekö te ole kuulleet uusista liikkumisrajoituksista?”

”Niissä sanottiin, että pihalla saavat vanhemmat valvoa lasten leikkimistä,” puolustautui villapaitaa neulova rouva. ”Pertsa on vain kolme…”

Kokko katsoi Pertsaa epäilevästi.

”…kymmentäviisi,” mumisi rouva. Sitten hänen äänensä terävöityi. ”Pertsa! Jos vielä lyöt Kakea lapiolla, et saa kossupaukkua välipalalla!”

Kokko tarttui huokaisten radiopuhelimeensa. ”Täällä taidetaan tarvita apuvoimia. Onko Pertsasta ja Kakesta muuten tällä hetkellä haku päällä?”

Rikospaikkasiivoojat kiskoivat aktiivihiilisuodatinmaskit kasvoiltaan. Pian tupakansavu sekoittui suojahaalareiden lahkeista nousevaan imelään löyhkään.

”Paha paikka,” huokasi Juntunen. ”Miten tuohon päädyttiin?”

Kojo katsoi kaukaisuuteen. ”Se alkoi kuulemma sekajätepussista. Kaveri kyllästyi siihen, että kämppis ei vienyt vuorollaan roskia, ja nosti pussin sen huoneen oven eteen. Kämppis oli sitä mieltä, että hänen vuoronsa oli edellisellä viikolla ja nokitti pesemättömillä muoviroskilla ja huuhtelemattomilla maitotölkeillä. Sitten mentiinkin jo biojätteisiin.”

Juntunen vilkaisi kohti taloa, jonka ovesta vielä työn touhussa oleva Helminen operoi kottikärryllistä vanhoja sanomalehtiä. ”Ovat kuulemma saamassa ehdollista ympäristörikoksesta ja laittomasta kaatopaikasta.” ”Pääsevät kuin koirat veräjästä,” tuhahti Kojo. ”Vaativat AVIlta korvauksia vahingoista. Vetoavat koronarajoitusten hämärtämään ajantajuun.”