Kirjailijaelämää
Koska tämä vuosi on mitä on, päätin koostaa jälleen raapalejoulukalenterin. Suurin osa teksteistä on uusia, mutta joukossa saattaa olla myös joku aiemmin kirjoittamani.
Raapaleet julkaistaan joulukuun aikana jossain vaiheessa päivää täällä blogissa, riippuen siitä, mihin aikaan ehdin pysähtyä kirjoittamaan – ei siis millään muotoa heti vuorokauden vaihtuessa. Kaikki kalenteriraapaleet löytyvät aihetunnisteella joulukalenteri2020.
Kaksi surkean näköistä keijua istui siivet lerpallaan katukiveyksen reunalla ja katseli autioitunutta keskustaa, jota kylmä sade piiskasi.
Kolmas, paljon hyväntuulisempi keiju lennähti kaksikon vierelle.
”Miksi noin mustalla mielellä?” se kysyi. ”Mitä keijuja te olette?”
”Krapulakeijuja,” ensimmäinen keiju huokasi.
”Parasta pikkujouluaikaa, ja ihmiset ovat pistäneet baarit kiinni. Järjestävät vain etäjuhlia. Ei tanssia yötä myöten eikä liikaa viinaa firman piikkiin,” toinen valitteli.
”Minulla on tiedossa tosi hyvät kotibileet. Laulavat karaokea ja availevat skumppapulloja keittiöveitsellä! Keittokomerossa juovat vuorotellen viskiä kasarista, kun lasit ovat loppu.”
Synkeät keijut piristyivät, ravistelivat siipensä ja lähtivät tulokkaan matkaan.
”Oletko sinäkin krapula-alalla?”
Tulokas hymyili leveästi. ”Ei. Minä olen koronakeiju.”
Kymmenennen päivän kohdalla karanteeni kävi niin tylsäksi, että ryhdyin siivoamaan ullakkoa. Syvältä vuosikymmenten aikana kertyneiden romukasojen takaa löysin iso-isoisäni merimiesarkun. Arkussa oli monenlaista merkillistä tavaraa: haalistunut höyhen, meren kohinaa soittava näkinkenkä ja vuosien tummentama messinkilamppu.
Hieroin lamppua helmaani. Siitä pölähti savupilvi, jonka keskellä oli yskivä ja kiroileva hahmo.
”Älä murjota,” maanittelin. ”Eikö minulle kuuluisi kolme toivomusta, kun vapautin sinut lampusta?”
”No, olkoon sitten,” henki murahti.
”Haluan pois täältä! Jonnekin ulkomaille. Ja sitten tahdon kokea seikkailuja. Ja rikastua!”
Henki nauraa käkätti ja napsautti sormiaan.
***
Ohjatessani pikavenettä Seinellä ranskan kruununjalokivet laukussani ja santarmit perässäni totesin, että oikeastaan karanteenissa tylsistyminen oli sangen mukavaa.
Hyvät vanhemmat!
Matka Marsiin on pitkä, ja lapsillanne on paljon opittavaa ennen laskeutumista. Ilokseni voin kertoa, että opettaja Davidovna tulee toipumaan täysin, mutta olen katsonut parhaaksi jatkaa hänen sairauslomaansa. Emme ole saaneet selville, kuka murtautui hänen terveystietoihinsa ja ohjelmoi hänen ruokareplikaattorinsa monistamaan maapähkinäproteiinia. Ilmoittakaa lapsillenne, että mikäli syyllinen ilmoittautuu, hän saa välittömästi paikan tietoturvaosastollamme.
Tehtävämme on taata lasten opetus matkan aikana. Arvostamme oppilaiden oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Opetustekoälyn manipuloiminen väärillä virheilmoituksilla on kuitenkin oppimisen kannalta haitallista. Tällä hetkellä se potee vakavaa masennusta ja pyrkii ylipuhumaan navigaatiotekoälyä ohjaamaan meidät Aurinkoon.
Muistutattehan lapsillenne, että aluksen putkasta ei saa yhteyttä virtuaalipeliluolaan.
Yhteistyöterveisin,
kapteeni Edwards
”Retkikuntamme galaksin sivuhaaraan on tehnyt löydön. Erästä keltaista kääpiötä ympäröivän järjestelmän kolmannella planeetalla on jäänteitä jopa varhaiseen avaruusaikaan ennen tuhoutumistaan edenneestä sivilisaatiosta. Olen saanut tutkijoiden ensimmäisen raportin planeetan pinnalta.”
”Hieno uutinen, kapteeni Xarxs! Tiedeyhteisömme tärkein kysymys on, auttaako tämä selvittämään älyllisen elämän salaperäisen leikkurin luonnetta. Tietoinen tekoäly, ilmastonmuutos, ydinsota… Mistä on kyse?”
”Ksenoklimatologimme mukaan planeetan ilmastossa on jäämiä kasvihuonepäästöistä, mutta ei kuitenkaan katastrofaalisia määriä. Arkeologiemme mielestä nämä olennot ovat uhrautuneet jonkinlaisessa uskonnollisessa joukkohurmoksessa. Kaikki löytämämme olentojen jäänteet ovat asumusten raunioissa keskellä eräänlaisia pyhiä esineitä.”
”Niinkö? Millaisia?” ”Ohuisiin öljypohjaisiin polymeereihin käärittyjä pehmeitä selluloosakuitukääröjä. Analysoimme niiden pintakuviointeja. Kenties kyseessä ovat pyhät kirjoitukset.”
”Väisty, paholainen, tai lumottu miekkani leikkaa lihaasi!” Nainen oli korkeasta iästään huolimatta ryhdikäs. Hänen lumivalkeat hiuksensa kehystivät kasvoja hentona pilvenä.
”Pidättele niitä, Hertta! Loitsu on juuri valmis!” Naisen takana kyyristeli mustaviittainen hahmo, joka sekoitti jotain kirkkaansinistä ja keltaista, kunnes lasikannun neste pyörteili myrkynvihreänä.
”Laittakaa se bofferi pois, rouva Virtanen! Herra Koskela, mitä olemme puhuneet niistä vesi-ilmapalloista.” Kaksi hoitajaa lähestyi vanhuksia kädet rauhoittavasti esillä.
”Hyökkäykseen!” Hertta karjaisi.
***
Puoli tuntia myöhemmin Mika ja Nasima istuivat hoitajien taukohuoneessa. Nasima painoi päässään olevaa kuhmua kylmäpakkauksella ja Mika yritti puhdistaa vesiväritahraista pukuaan. He katsoivat toisiaan päitään pudistellen.
”Mikä meihin meni, kun suostuimme töihin larppaajien vanhainkotiin?”
”Ylös sieltä!” Silmun ovea jyskytettiin niin, että yksiö kaikui. Silmu yritti tukkia korvansa tyynyllään. Vastarinta oli kuitenkin turhaa. Avain rapisi lukossa ja Talvi pelmahti sisään. Hän kiskaisi peiton Silmun päältä ja leväytti ikkunanverhot auki. Tomuhiukkaset tanssivat sisään virtaavassa auringonpaisteessa.
Silmu tavoitteli peittoaan takaisin. ”Minua nukuttaa!”
Talvi nauroi. Hänen sininen glitterluomivärinsä oli levinnyt ja valkoisesta minimekosta irtoili paljetteja. Silmu nousi. ”Sinä olet humalassa!”
”Täällä oli tylsää, matkustin Turkkiin!” Talvi vajosi sohvalle, kääriytyi peittoon ja oli kohta sikeässä unessa. Silmu huokaisi. Hän, Suvi ja Syksy paiskivat ylitöitä minkä kerkesivät. Jonkun olisi pian kanneltava Talvesta äidille. Jumalat tiesivät, mitä Gaia tästäkin sotkusta sanoisi.
Kansalaiset! Maatamme kohdanneen kriisitilanteen johdosta muistutamme viranomaisohjeiden noudattamisen tärkeydestä. Kehotamme kaikkia rauhallisuuteen.
Valtio on valmistautunut erilaisiin katastrofiskenaarioihin, joista tämä on yksi. Kaikki maassa jo olevat varastot määrätään tänään kiireellisesti käsitellyllä erityisasetuksella valtiolle. Aloitamme maan suurimmilla kahvipaahtimoilla korvikekahvin valmistuksen välittömästi. Valtion virallisessa korvikekahvissa on aina vähintään 25 prosenttia aitoa kahvia. Kysykää kotitekoisista korvikkeista isovanhemmiltanne.
Vähittäiskaupat voivat myös näin poikkeusoloissa myydä jo olemassa olevia kahvivarastoja, mutta myynti rajoitetaan yhteen kahvipakkaukseen asiakasta kohden. Yksityishenkilöiden kahvin hamstraus on tästä päivästä alkaen laitonta. Tarkkailkaa naapureitanne! Yli kilo kahvia lasketaan erityisasetuksen vastaiseksi henkilökohtaiseksi varastoksi. Avaamme huomenna kansalaisille vihjepuhelimen kahvinkätkijöiden löytämiseksi. Selviämme tästä yhdessä Talvisodan hengessä!
Hallitus
Keski-ikäinen nainen istui kahvilassa neulomassa kirkkaansinistä lankaa, joka juoksi suoraan vieressä istuvan nuoremman naisen värttinästä. Neulojan toisella puolella vanhempi rouva keskittyi jäätelöannokseensa.
”Lahja Suovanen?” Naisten viereen ilmestyi huppupäinen hahmo.
”Seitsemänkymmentäseitsemän…. Odota…”
”Miten niin odota?” Huppupään ääni oli tyrmistynyt.
”Hiljaa, neulon tämän kerroksen loppuun!” neuloja kivahti.
”Minä olen Kuolema!” huppupää suutahti. ”Minä en odota ketään! Sinun aikasi on tullut.”
Naiset kohottivat katseensa ja heidän silmänsä hehkuivat yhtä kirkkaansinisinä kuin soljuva lanka.
”Kuules poika,” vanhin naisista sanoi, käsissään hyvin terävän näköiset sakset. ”Menehän häiritsemästä tai leikkaan lankasi. Meillä on tärkeämpää tekemistä kuin jutustella nousukkaiden kanssa.” Huppupää perääntyi. Joskus oli viisainta valita taistelunsa.
Raivasin isomummon jäämistöä kolmatta päivää. Polvistuessani siivoamaan kaapin pohjaa huomasin takaseinässä pikkuruisen punaisen oven.
”Onpa kummallinen paikka tonttuovelle,” ajattelin.
Oven pyöreästä ikkunasta kajasti valoa. Miten isomummo oli tuonne sähkötkin virittänyt? Raavin ovenpieliä keksiäkseni, miten koristeen saisi irrotettua. Silloin ovi paukahti auki. Sormenmittainen vanhus hakkasi kävelykepillään lattiaan.
”Murtovaras! Vandaali! Huligaani! Lakkaa heti rikkomasta kotioveani!”
”Anteeksi! En tiennyt…”
”Huijari! Valehtelija! Soitan poliisit!” Vanhus kaivoi taskustaan pienimmän koskaan näkemäni kännykän ja pamautti ovensa takaisin kiinni.
***
Pakattuani isomummon korut äidille vietäväksi ovikello soi. Poliisipartio näytti ankaralta.
”Asunnon haltia soitti ja ilmoitti murtovarkaasta. Mitä teillä on laukussanne.”
Mykistyneenä ojensin laukkuni. Selitystäni poliisi ei kuitenkaan uskoisi.