Mummomysteeri

”Oletteko te kuulleet mummosta viime aikoina?” kysyi isä päivällispöydässä.

Äiti näytti huolestuneelta. ”En ole kuullut mitään sitten viime viikon. Hain mummolle valtavan paketin lankaa postista. Joululahjoihin, kuulemma.”

Pian perhe oli mummon ovella, mutta sisältä ei kuulunut mitään. Lopulta huoltomies avasi oven. Asunto oli tyhjä. Liiankin tyhjä, sillä mummon neuletarvikkeet ja koko valtava lankapaketti olivat poissa. Asunnossa tuoksui glögiltä ja piparkakuilta, ja isä manaili pitkään astuttuaan lattialle pudonneen kulkusen päälle. Mummoa ei kuitenkaan näkynyt. Mummon katoaminen oli päiväkausia iltapäivälehtien lööpeissä, mutta ainoa johtolanka tuli jouluaattona. Perheen joululahjapaketeista paljastui villasukkia, joiden pohjiin oli siististi silmukoita jäljitellen kirjottu teksti: ”Apua! Olen vankina villasukkatehtaalla!”

Työharjoittelija

Pyry huokaisi. Koti oli kaaoksen vallassa, kun ei työharjoittelusta uupuneena siivotakaan jaksanut. Omatunto soimaten Pyry otti glögimukillisen, kippasi joukkoon Koskenkorvaa ja asettui katsomaan Netflixiä.

Äkkiä hyllyssä ollut kipsipatsas putosi lattialle ja särkyi. Hämmästyksekseen Pyry näki huolestuneen näköisen tontun kurkistavan hyllynreunalta.

Huomatessaan Pyryn, tonttu jähmettyi. Sitten se purskahti itkuun. ”Kaikki on pilalla!” se nyyhkytti. ”Meille sanottiin, että meitä ei saa huomata. Minut reputetaan työharjoittelusta, enkä koskaan valmistu tarkkailijatontuksi.”

Pyryn kävi tonttuharjoittelijaa sääliksi. Hän nosti sen alas hyllyltä, haki snapsilasin ja kaatoi tontullekin glögiä. ”Älä huoli”, hän lohdutti. ”Työharjoittelu on rankkaa! Katsotaan jakso RuPaulia ja siivotaan sitten sirpaleet. Eikä kerrota tästä kenellekään!”

Joulumieli

Radiologi ja neurologi tutkivat aivokuvia ja keskustelivat kiivaasti, kun potilas saatettiin huoneeseen.

”Tämä on kyllä epätavallinen löydös—”

”Harvoin näkee näin selkeää tapausta—”

Potilas kalpeni. Hoitaja rykäisi kiinnittääkseen lääkärien huomion. Asiantuntijat kääntyivät katsomaan.

”Aivan, rouva Virtanen, istukaa!”

”Löytyikö sieltä kasvain?” potilas kysyi huolestuneena. ”Kun korvissa soi ja…”

Molempien lääkäreiden kasvoille levisi innostunut hymy.

”Ei mitään syytä huoleen!” radiologi sanoi.

”Teidän kuvissanne oli vain mielenkiintoinen yksityiskohta”, neurologi jatkoi. ”Katsokaahan!”

Valotaululle kiinnitetyssä kuvassa potilaan aivoihin piirtyi kauniisti joulukellojen kaareva siluetti.

”Tämä on aivan tyypillinen oire tähän aikaan vuodesta. Se menee ohi itsekseen, eikä tarvitse erityistä hoitoa. Aivokuvassanne näkyy suorastaan oppikirjaesimerkki joulumielestä.”

Petro Peukaloinen

Petro heräsi henkeään haukkoen. Heräämisestä huolimatta painajaismainen tunne ei hälvennyt. Valtava paino puristi hänen vartaloaan, korvissa soi, ja vaikka hänen silmänsä olivat apposen auki, maailma oli säkkipimeä.

Ponnistaen voimansa äärimmilleen Petro sai painon kammettua päältään. Valo ja raitis ilma saivat pään selkiytymään. Hän oli omassa vuoteessaan, mutta oli yön aikana kutistunut peukaloiseksi. Soiminen ei lakannut – ääni kuului yöpöydällä hälyttävästä matkapuhelimesta.

Petro sai punnerrettua itsensä pöydälle, juoksi puhelimelle ja kiskoi kosketusnäyttöä kaksin käsin sammuttaakseen hälytyksen. Sitten hän lysähti istumaan. Päivälle sovittu työhaastattelu menisi armotta sivu suun, ja työpaikka samoin.

Koskahan Joulupukin kuuma linja avattaisiin? Kai Korvatunturille vielä yksi tonttu töihin mahtuisi.

Vieraisilla

Ovi kävi. Joulupukki ripusti piispanhiippansa naulaan ja viittoi seuralaistaan peremmälle.

”Etkö ikävöi vanhoja hyviä aikoja?” vieras tiedusteli. ”Piispanlinnaa ja ihmetekoja! Herätit henkiin suolaliemeen säilöttyjä lapsia! Entä meidän yhteiset Euroopan kiertueemme? Kaikki kunnioittivat sinua ja pelkäsivät minua. Nyt minut on unohdettu, ja sinä vietät valtaosan vuotta vanhana tonttuna.”

Joulupukki katsoi mustanpuhuvaa vierasta. Pukinsorkat lepäsivät rahilla ja sarvet kurkottelivat kohti kattoa.

”Se on tuurista kiinni”, Joulupukki totesi. ”Löysin agentin, joka tunsi mainostoimistoväkeä. Imago on nykyään kaikki kaikessa.”

Krampus huokasi. ”Minä esiinnyn vain vintagejoulukorteissa ja kauhukirjallisuuden marginaaleissa.”

”Älä huoli, ystävä hyvä”, Joulupukki lohdutti. ”Annan sinulle agenttini sähköpostiosoitteen. Eiköhän sinullekin paikka modernissa kansanperinteessä löydetä!”

Sanansaattaja

Hermes hoippui sisään valtavaa postisäkkiä kantaen ja romautti sen keskelle jumalten kahvihuoneen pöytää. Säkistä tulvi kirjeitä, ja pian jumalat kahlasivat polviaan myöten viesteissä.

”Nämähän on osoitettu Joulupukille!” Odin huudahti.

”Joulupukki kieltäytyy edelleen jumalstatuksesta, vaikka hänellä on enemmän uskovia kuin kellään meistä koskaan.” Hermes totesi. ”Postitonttu ilmoitti, että lähiaikoina kaikki sinne tulevat rukouksiksi katsotut pyynnöt välitetään tänne meille.”

”Ei maailmanrauha ole meidän alaamme”, Saturnus parahti silmäillessään kirjeitä.

”Kenties ei”, sanoi Odin, ja hänen silmänsä välähti. ”Mutta moni ehdottaa asioita, joita voisimme tehdä sille ärsyttävälle pyrkyritsaarille.” Vanhan jumalan kasvoille levisi hymy. ”Ja tämä lapsi toivoo lisäksi ponia. Toivottavasti hänelle kelpaa kahdeksanjalkainen varsa.”

Jouluilopilleri

Farmaseutti katsoi reseptiä.

”Oletteko aivan tosissanne? Teille on määrätty… jouluilopillereitä?”

Apeailmeinen asiakas nyökkäsi.

”Niiden pitäisi auttaa joulustressiin.”

Farmaseutin kulmakarvat kohosivat, kun järjestelmä hyväksyi lääkemääräyksen ja lääkerobotti surahti liikkeelle. Sitten farmaseutti huomasi reseptin allekirjoittaneen lääkärin nimen.

”Hetkinen, minun täytyy varmistaa tämä Valvirasta.”

Hän nousi ja siirtyi apteekin takaosan puhelimeen. ”Haluaisin tarkistaa lääkärinoikeudet tällaiselta henkilöltä…”

Hetken kuluttua farmaseutti palasi takaisin päätään puistellen.

”Valvirassakin ollaan ilmeisesti jo joulumielellä. Sieltä väitettiin, että tohtori Tonttusella on ollut lääkärinoikeudet jo 1700-luvulla.”

Sitten hän ojensi asiakkaalle joulunpunaisen, hopeatähdin koristellun pakkauksen ja luki annosteluohjeet epäuskoiseen sävyyn.

”Ottakaa yksi tällainen joka ilta kuuman glögin kanssa kuuri loppuun. Hyvää joulua.”

Sekin synkkä ja ikävä

Kansainvälisen joulutonttukonferenssin iltajuhlat olivat täydessä vauhdissa. Last Christmas pauhasi ja tanssilattia oli täynnä tonttuja. Baarin puolelta puolestaan kuului puheensorinaa ja välillä naurunremakka, kun tontut vaihtoivat kokemuksia vuoden töistä.

Baaritiskin kulmalla istui kuitenkin hiljainen harmaanuttu, joka tuijotti synkeänä oluthaarikkaansa.

”Mikä on?” kyseli baarimikko. ”Eikö tanssijalka vipata?”

Tonttu huokaisi syvään. ”Ei, minä vihaan joulumusiikkia.”

”Mistä moinen?”

”Työskentelen Joulupukin musiikkipajan Suomen osastolla.”

”Varpunen jouluaamuna ja niin edelleen?”

”Kyllä. Mutta minun työnkuvani on tuottaa iloisia joululauluja, joihin suomalaiset ihastuisivat.” Tonttu hautasi kasvot käsiinsä ja hänen hartiansa alkoivat täristä.

Baarimikko irvisti myötätuntoisesti, täytti lasin piripintaan ja laski sen tiskille. ”Ota tästä tuikku paloviinaa. Talo tarjoaa.”

Lain nimessä

Jólakötturinn venytteli teräväkyntisiä tassujaan. Joulupojat olivat jo liikkeellä kepposineen, ja Grýla kuumensi pataansa tuhmien lasten varalta. Joulukissa luikahti ulos jaloittelemaan.

Pesän ulkopuolella vastassa oli kuitenkin yllätys: kaksi ankarailmeistä mustapukuista tonttua.

”Seis!” toinen komensi.

Toinen ojensi joulukissalle paksun kirjekuoren, jonka kissa otti hölmistyneenä vastaan.

”Teillä on velvollisuus vastata tähän haasteeseen Korvatunturin oikeustalolla. Haasteen mukaisesti ette saa joulunpyhinä aiheuttaa haittaa Joulupukki Oy:n tavaramerkeille. Teitä kielletään pelottelemasta, raatelemasta tai syömästä ketään ja kehotetaan osoittamaan asiaankuuluvan kunnioittavaa joulumieltä.” Juristitontut poistuivat rekeensä ja joulukissa jäi hankeen istumaan. Huokaisten se palasi kotikoloonsa ja päätti palata unten maille. Jos nukkuisi vaikka vuosisadan, palaisikohan maailma sillä välin järkiinsä?

Yllätyskalenteri

Jälleen kerran joulukalenteri oli yön aikana ilmestynyt Pietin ja Minkan olohuoneen pöydälle.

Kaksi vuotta sitten kalenterin ensimmäisestä luukusta oli paljastunut jouluräyhä, joka pisti olohuoneen sekaisin. Viime vuonna viides luukku pölläytti ilmoille nokipilven, joka laskeutui mustiksi jalanjäljiksi sähkötakan eteen. Luukkuja ei voinut jättää avaamatta, sillä puolenyön saapuessa ne räjähtivät auki sellaisella voimalla, että naapureidenkin ikkunat helisivät.

”Mitä pahaa olemme tehneet ansaitaksemme tämän?” Minka voihkaisi raottaessaan luukkua varovasti.

Kun eriväriset marmeladikuulat olivat viimein lakanneet kierimästä ulos luukusta, Pieti kahlasi hakemaan lapiota ja jätesäkkiä. Sokerista tahmeat villasukat tarttuivat joka askeleella lattiaan.

”Ensi vuonna matkustetaan koko joulukuuksi ulkomaille”, hän uhosi aloittaessaan asunnon raivaamista joulukuntoon.