Henkilöbrändi

Tuvasta kuului puikkojen kilinää.

”Joulumuorilla pitää kiirettä”, hymyili sihteeritonttu.

Tontun hämmästykseksi kiikkustuolissa istuikin joulupukki, joka neuloi henkäyksenohutta pitsihuivia. Pukki yritti pikaisesti piilottaa kutimet selkänsä taakse. Samassa muori paukkasi sisään.

”Katso tätä kirjanpitoa, sinun täytyy…”

Sihteeritonttu rykäisi. Joulumuori punastui.

”Työnvaihtopäivä?” sihteeri tiedusteli.

”Muori taitaa paperityöt paremmin”, mutisi joulupukki.

”Enkä minä osaa neuloa kuin villasukkia”, jatkoi muori.

”Miksi piilottelu?” sihteeritonttu hämmästeli.

”Pitsin neulominen ei kuulu joulupukin henkilöbrändiin. Bränditonttu saisi hermoromahduksen.”

Sihteeritonttu pudisti päätään. Joulubrändityöryhmä oli aiheuttanut harmaita partakarvoja koko tonttutoimiston väelle.

”Vaikenen kuin muuri”, hän lupasi. ”Katsoisiko muori kanssani lahjatoiveita? Ja jos pukilla ei ole pitsihuiville vastaanottajaa, niin se sopisi juhlanuttuni kanssa…”

HR-kokous

”Amanuenssin tehtävä oli suosittu. Tässä on parista sadasta hakijasta kolmen kärki.”

”Kulttuurihistorian maisteri… Sitten kakkonen, tohtorintutkinto taidehistoriasta. Mutta ykköseksi asettamanne hakija, tutkinnot aivan muilta aloilta. Millä perusteella hän olisi ensimmäinen valintamme.”

”Jos katsot tutkintojen suoritusvuosia…”

”Onko tämä vitsi? Teologian baccalaureustutkinto 1453. Lääketieteen tohtorin tutkinto vuodelta 1501. Oikeustiede 1547!”

”Hänellä on ensikäden tietoa pohjoismaisesta kulttuurihistoriasta 1400-luvulta asti. Erityisesti kiinnittäisin huomiota 184 vuoden työkokemukseen Uppsalan yliopistomuseossa ja lähes 200 vuoteen Kansalliskirjaston arkistokokoelmissa. Tutkinnot ja työkokemus on vahvistettu historiallisista arkistoista.”

”Mikä on tämän pitkän iän salaisuus?”

”Hyvin ajoitettu kuolema. Hakija toivoo ikkunatonta työhuonetta ja mahdollisuutta yötyöhön. Hän on vuodesta 1455 alkaen ollut vampyyri.”

Parisuhdeneuvonta

”Muistattehan sitten, että täällä puhutaan kunnioittavasti. Ei syyttelyä, vaan katsokaa toisianne ja kertokaa toisillenne, miltä teistä tuntuu.”

”Minusta tuntuu, että minua ei kuunnella. Yritän saada yhteyden, mutta mitään ei tapahdu. Kuin seinälle puhuisi.”

”Onko sinulla vastausta tähän?”

”Minun näkökulmastani sinulta tulee isoja vaatimuksia täysin yllättäen, ei mitään valmistautumisaikaa, ja sitten menen jumiin.”

”Menet jumiin! ’Magenta on loppu’, vaikka yritän saada aikaiseksi mustavalkoista tekstiprinttiä!”

”Lähetät sen valtavan kokoisena kuvatiedostona etkä tekstinä! En minä ole aina valmiina, kun sinä haluat!”

Parisuhdeterapeutti puristi nenänvartta sormillaan ja katsoi toisiaan mulkoilevaa läppäriä ja tulostinta.

”Tässä taidetaan tarvita suurempaa interventiota. Aloitetaan soittamalla IT-tukeen, että päivittävät ajurit…”

Sarjamurhaaja

Rikospaikkatutkija nyökkäsi vakavasti murharyhmän etsivälle.

”Pahalta näyttää.”

Etsivä huokasi.

”No, mitä löytyi.”

”Uhrit on yllätetty vuoteistaan. Ilmeisesti väki on nukkunut, kun tappaja on tullut taloon. Sisään on päästy hiipimään herättämättä ketään. Ja veritekojen jälkeen… no, katso tänne.”

Ruokasalin pöytä oli romahtanut, ja pöytälevyssä näkyi raskaiden saappaiden jälkiä. Rikkinäisellä lautasella lepäävästä poronpaistista oli puraistu pala. Kulhollinen lihalientä oli kaatunut lattialle. Olohuoneen nurkassa joulukuusi oli kaatunut päin taulutelevisiota. Kuusen alla odottaneet lahjapaketit oli viskottu ympäri huonetta.

”Näytteiden analysoinnissa menee tietysti aikaa, mutta kyllä tämä samalta tekijältä näyttää. En haluaisi puhua sarjamurhaajasta…”

”Lehdistö riemastuu”, etsivä murahti. ”Niillä on tälle tyypille jo nimikin. Tip-tap-tappaja.”

Sadun jälkeen

”’Ja he elivät elämänsä onnellisina loppuun asti’”, huokasi prinssi Reipas surkean näköisenä aamiaispöydässä.

Prinsessa Ruusunnuppu pyyhkäisi kyynelhelmen silmäkulmastaan.

”Tuntuuko sinustakin siltä, että… jotain puuttuu?”

Satulinnan salit kimaltelivat kristalleista. Linnan puutarha oli täynnä ruusupensaita, joiden välissä käyskenteli siroja kauriita. Peilikirkkaassa lammessa ui lumivalkea joutsenpari.

Prinssi tarttui prinsessan käteen.

”Pidän sinusta kovasti. Mutta…”

Prinsessa huokaisi syvään.

”Mutta tämä pika-avioliitto ei ollut hyvä ajatus?”

”Olin ehkä onnellisempi sikopaimenen mökissä”, prinssi myönsi.

”Minä haluaisin oikeastaan mieluummin olla noita”, prinsessa totesi.

Prinssin silmät kirkastuivat.

”Onkohan se mökki vielä tyhjä? Sehän sopisi hyvin kimppakämpäksi!”

Prinsessa nauroi. Ja sen jälkeen he elivät oikeasti elämänsä onnellisina loppuun asti.

Salakapakka

Tonttu Tossunen veti nutunkauluksen tiukasti kiinni ja tonttulakin syvälle päähänsä niin, että vain silmät näkyivät. Häntä saatettiin seurata koska tahansa – myös tonttujen kiltteyttä tarkkailtiin.

Hän livahti sivukujalle, koputti oveen ja kuiskasi tunnussanan ovenraosta kurkistavalle tontulle. Ohitettuaan paksun äänieristysverhon hän pääsi hämärään kellariportaikkoon. Alhaalta kuului soittoa.

Kellarissa soivat irlantilaiset viulut ja pillit, hanuri ja bodhrán. Tanssilattialla tonttujen töppöset tömistivät jigejä ja reelejä. Lakkien kulkuset helisivät polkkapiirin hurjan pyörinnän tahtiin.

Tossunen huokaisi onnellisena. Korvatunturin perinnetansseissa mentiin vain ja ainoastaan laahaavaa masurkkaa joululaulujen tahtiin, ja kerran kaudessa Nissepolkkaa. Underground-tanssiklubin suosio kasvoi joulu joululta. Kenties jo ensi vuonna joku sovittaisi Hei tonttu-ukot irlantilaiseksi jigiksi?

Epätavallinen ilmiö

Nenna kaatoi itselleen kahvia ja tavoitteli kauramaitotölkkiä jääkaapista. Tölkki oli liimautunut likaiseen hyllyyn, mutta irtosi yllättävän nopeasti Nennan nykäistessä sitä. Se kolahti ylähyllyyn, lipsahti Nennan kädestä, lensi kaaressa teoreettisen fysiikan laitoksen kahvihuoneen keittiönurkkauksen kivilaattalattialle ja jäi siihen pyörimään kuin hyrrä. Nenna tavoitteli tiskirättiä, mutta unohtui tuijottamaan. Tölkki jatkoi pyörimistä, mutta muovinen korkki ei vastoin odotuksia ollut napsahtanut auki.

”Näettekö tämän?” Nenna kysyi kahvittelevilta tutkijatovereiltaan. ”Kaiken järjen mukaan meidän pitäisi olla kauramaitoroiskeiden peitossa.”

Kosmologian professori huokaisi.

”Todellisuussimulaatio horjuu tähän aikaan vuodesta. Emme tiedä miksi – hypoteesini on, että jyrkästi lisääntyvä Joulupukki-vakaumus sotkee normaalit prosessit. Ei huolta, loppiaiseen mennessä pääset taas kuuraamaan maitotahroja.”

Parantavaa lientä

Koulun joulujuhla oli keskiviikkona ja päiväkodin torstaina. Sepin piti laulaa soolo, Mikke oli joulunäytelmän pääosassa ja isä oli luvannut mokkapaloja kahvioon. Luonnollisesti koko perhe heräsi maanantaiaamuna kamalassa räkätaudissa.

”Ei hätää”, pappa köhi kaivellessaan reseptikansiota. ”Helka-muorin kanakeitto häätää flunssan!”

Pian herkulliset tuoksut täyttivät asunnon. Pataan meni valkosipulia, kurkumaa ja inkivääriä. Sitten pappa otti esiin rasian, jossa säilytettiin muorin salaista yrttisekoitusta. Papan annostellessa yrttejä padasta nousi tähtisadepurkauksia, sateenkaaripurskeita ja pinkkejä kuplia.

Tiistaihin mennessä perhe oli parantunut kuin taikaiskusta. Miken hiukset olivat muuttuneet vihreiksi ja Sepin ääniala kohonnut kokonaisen oktaavin.

Pappa näytti nolostuneelta. Helka-muorin parantavat liemet tehosivat – mutta sivuvaikutukset olivat joka kerta yllätys.

Aamukahvi

Kuva: Ninni Aalto

Ihmiselämän suuria epäoikeudenmukaisuuksia on se, että ihmisparan on kyettävä keittämään aamukahvinsa ennen kuin on saanut aamueliksiirinsä.

Make kohtasi maailman julmuuden maanantaiaamuna. Ensimmäisellä kahvinkeittoyrityksellä unohtui suodatinpussi, toisella vesi. Kun kolmas kerta toden sanoi, kannu lipsahti Maken käsistä ja särkyi keittiön kivilattialle.

Onneksi naapuritalon keittiön ikkunasta näkyi houkuttelevana kiiltävä kahvinkeitin, eikä hätä lue lakia! Make ryntäsi naapuriin, riuhtaisi ruman puutarhatontun maasta ja paiskasi ikkunaan. Paniikki oli kuitenkin moninkertaistanut Maken voimat, ja tonttu kolautti keittimenkin lattialle. Eksistentiaalinen tuska painoi Maken polvilleen kylmään maahan, ja hän ulvoi kohti harmaata taivasta.

Poliisien viimein saapuessa ottamaan Maken hellään huomaansa, hän katsoi partiota kyynelsilmin.

”Saahan putkassa kahvia?”

Teatterin joulupulma

Ompelimossa valmistauduttiin kuumeisesti kaupunginteatterin jouluiseen suursatsaukseen, Lumikuningattaren juhlanäytökseen. Kaikkialla oli sinisen sävyjä: aavistuksenomaista vaaleansinistä, kirkasta jäänsinistä, yönsinistä. Sinisiä strasseja löytyi joka paikasta.

Sovituksessa oli kuitenkin ongelmia. Jokainen ripustimelta otettu vaate oli salaperäisesti muuttunut punaiseksi, vihreäksi tai piparkakunruskeaksi. Strassien tilalla oli halpaa kimallenauhaa, kulkusia ja huovutettuja palloja. Vain lumihiutaleasut selviytyivät sovitustilan oudosta muodonmuutoskentästä.

Joulukuuseksi puettu tunnettu näyttelijä, teatterin Grand Old Lady, huokasi alistuneesti.

”Aloitin urani kansakoulun lavalla – esitin puuta. Ilmeisesti tässä on nyt kirjaimellisesti kyse paluusta juurille. Onko kukaan tarkistanut ohjaajalta, kuinka harjoittelemallemme käsikirjoitukselle on käynyt?”

Kuin vastauksena kysymykseen jostain kantautui epätoivoinen karjaisu. Näyttelijä hymyili.

”Arvaan, että ohjelmassa on perinteinen joulunäytelmä.”