Kirje Joulupukille

Joulupukki rypisti otsaansa lukiessaan värikynillä piirustuspaperille tekstattua kirjettä.

”Rakas Joulupukki.

Me ollaan oltu tosi kilttejä joka vuosi, mutta silti tuot meille kerrastoja ja mummun neulomia villasukkia. Viime vuonna toivottiin äidin kämäisen Wiin tilalle Playstationia ja Resident Evil kakkosta. Toit meille muovailuvahaa ja Muuttuvan Labyrintin.

Nyt emme ota riskejä. Meillä on tarkkailijatonttusi. Ohessa lakki todisteeksi. Jos et jouluna tuo Playstation viitosta ja Call of Duty: Black Ops Cold Waria, tonttu kärsii.

Lassi ja Liisa”

Joulupukki ojensi kirjeen Korvaselle.

”En olisi uskonut, mutta tässä taitaa olla keikka Tretjakoville ja Turnerille. Ja aktivoi Cohen. Hänen taustastaan lienee hyötyä. Tämä kaksikko on kova pala.”

Harjoittelijat

”Tämä tarkkailukeikka ei mennyt aivan putkeen,” totesi tarkkailutonttujen kouluttaja Korvanen.

Harjoittelija Tretjakov oikaisi ryhtinsä.

”Rouva kouluttaja, teimme parhaamme tiukassa tilanteessa. Kohteen huomattua meidät pyrimme eliminoimaan…”

”Tuo hullu olisi ampunut pikkulapsen,” kivahti harjoittelija Turner.

”Joten sinusta oli parempi taklata tiimitoverisi ja tehdä esikouluikäiselle ruumiintarkastus kätkettyjen aseiden varalta?” tiedusteli Korvanen viileästi. ”Entä harjoittelija Bond? Teitähän oli tehtävällä kolme.”

”Hän käyttäytyi asiattomasti kohteen isää kohtaan,” Tretjakov totesi jäykästi.

”Hän suuteli kohteen isää, nosti tämän käsivarsilleen ja kantoi sille naurettavalle urheiluautolleen,” Turner selitti.

Korvanen hieroi ohimoitaan.

”’Otetaan harjoittelijoita tiedustelupalveluista paikkaamaan työvoimapulaa, niillä on pohjakoulutus jo valmiiksi.’ Joulupukin parta! Uudelleenkouluttaisin mieluummin vaikka lapsia syöviä noita-akkoja.”

Valon tuoja

Seurakuntatalolla kävi kova kuhina, kun Lucia-kulkue valmistautui vierailemaan joulukonsertissa. Alboja yritettiin vöillä kuroa pienikokoisimmille neidoille sopiviksi. Lucia-neidon mekko oli liian lyhyt, ja nyt nuorisotyöntekijä availi kovalla kiireellä helman taitetta. Joka vuosi vain tätä nimenomaista juhlaa varten eläkkeeltä takaisin töihin pistäytyvä vanha diakonissa sovitteli kynttiläkruunua neidon kutreille.

Äkkiä näkyi välähdys. Lucian ja tämän neitojen keskelle ilmestyi jumalattoman kaunis mies.

”Kaivattiinko täällä valon tuojaa?” mies kysyi hunajaa tihkuvalla äänellä. Hänen silmissään leiskuivat oranssit lieskat.

”Kukaan ei kutsunut sinua, tiehesi siitä!” diakonissa patisteli.

Lucifer näytti surkealta. Diakonissa heltyi.

”Annat nuorten nyt esiintyä rauhassa, mutta tule takaisin konsertin jälkeen, niin tarjoan sinulle kupillisen teetä.”

Kriisitilanne

Joulukuussa Joulumuorin puikot kilisivät alati. Kävellessään hän tikutti sukkaa, puuropadan hämmentämisen lomassa syntyi sieviä vauvannuttuja, ja jopa unessa hänen sukkelat sormensa kutoivat kaulaliinaa. Tuon tuostakin lähettitonttu kävi hakemassa valmiita töitä pakkaamoon.

Eräänä päivänä Joulumuorin huoneesta kuului sellainen kirosanojen virta, että nuoremmat tontut pakenivat korvat punaisina. Rohkea emäntätonttu yritti mennä selvittämään, mistä oli kyse, mutta perääntyi, kun häntä pommitettiin lankakerillä.

Lopulta aputontut turvautuivat tonttutohtoriin, joka punaisine laukkuineen marssi Joulumuorin juttusille. Hetken kuluttua huoneen ovi raottui.

”Tänne tarvitaan kolmen millimetrin eebenpuiset pyöröpuikot, kahdeksankymmentä senttimetriä, hyvällä taipuisalla kaapelilla. Ja Joulupukille voisi vihjaista, että vaikka hänen askelensa onkin kepeä, kannattaa silti katsoa, mihin astuu.”

Flunssa

”Miten meillä on nykyään koko ajan tällainen kaaos?” äiti ihmetteli päivällispöydässä. ”On uusi pölynimuri ja teräväkuivain. On kotityövuorot ja viikkorahabonukset. On siivouspäivät ja pyykkivuorot. Mikään ei auta!”

”Minä kuurasin eilen keittiön lattiasta kattoon,” huokasi isä, ”mutta tänään joka pinta on tahmea ja täynnä leivänmuruja.”

”Se johtuu siitä, että kotitonttu on kipeä!” sanoi Nonna.

”Sepä harmillista,” äiti totesi poissaolevasti.

Ruuan jälkeen Nipa ja Nonna kiirehtivät kurkistamaan lastenhuoneen piirongin laatikkoon. Laatikossa, Nipan neulomaan nukenvilttiin kääriytyneenä, ryttyisten paperinenäliinojen keskellä, kuorsasi käheän kuuloisesti valkopartainen tonttuvanhus.

”Mene pyytämään isältä lämmintä glögiä jälkiruuaksi,” komensi Nipa. ”Minä tiedän, missä äidin buranat ovat. Kyllä tonttu pian kuntoon saadaan!”

Leivontaa

Keittiöstä kuului omituinen poksahdus ja hämmästynyt kirkaisu. Viima riensi katsomaan. ”Miko? Mitä siellä tapahtuu?”

Miko osoitti työtasoa käsi täristen. Työtasolla pyörteili jalkapallon kokoinen palanen avaruuden mustaa tyhjyyttä. Osa siitä upposi pöytälevyyn, kuin kova pinta ei olisi koskaan ollutkaan siinä. Kaukaisuudessa loistivat oudot tähdet. Keskellä tyhjyyttä leijaili fosforinvihreä mystinen riimu.

”Meillä oli sitä torttutaikinaa, ja tähtitortut on tylsiä… Meinasin kokeilla jotain uutta tapaa taitella ne.”

Viima pudisti päätään. ”Ja nyt meillä on aika-avaruuden repeämä keittiössä.” Sitten hän huokaisi ja poimi seinältä lihaveitsen. ”Vieläkö Koistisilla on se musta kukko? Parasta käydä kanavarkaissa ennen kuin tuo riimu houkuttelee jotain, joka kaipaa suurempia uhreja.”

Joulusiivous

Pentti kuurasi keittiön suuren vanhanaikaisen ruokakomeron hyllyt. Sitten hän peitti jokaisen hyllylevyn joulupaperilla ja kiinnitti paperit nastoilla. Lasten riehunta kuului olohuoneesta jopa Jouluradiota soittavien vastamelukuulokkeiden läpi.

”Marttojen vinkeillä joulusiivous sujuu!” kujersi toimittaja. ”Muistakaa, että kaappeja ei tarvitse siivota, ellei aio viettää joulua niissä!”

Pentti katseli kättensä töitä tyytyväisenä. Ruokakomero kiilsi puhtauttaan. Paperoidut hyllyt toivat mieleen mummolan joulut. Hän nosteli tavaroita hyllyille. Glögipullot ja joulukahvi, suklaarasia ja juustolajitelma. Lopulta Pentti sytytti sievät ledikynttilät komeron hyllyille ja kiinnitti oven ulkopuolelle kyltin, jossa luki ”Ei saa häiritä! Hyvää joulua!” Hän asettui mukavasti säkkituolille ja tavoitti suklaarasian vain kättään ojentamalla. Tästä se joulu alkaisi.

Kausityöntekijä

”Voihan Petterin papanat,” manasi Korvatunturin päätallitonttu Poronen. ”Uusi aputonttu on aivan mahdoton. Tokka juoksi tunturiin kauhuissaan veren hajusta.”

”Käskin sen pestä lakkinsa,” tuhahti vaatehuoltaja Nuttu. ”Se sanoi, että lakin kuuluu olla verestä punainen! Ei edes tonttulakki, mikä lie villamyssy.”

”Ei sitä voi tarkkailijanakaan pitää,” ilmoitti päätarkkailija Hipsula. ”Ei aikomustakaan piilotella, ja se mojautti yhtä isää päähän. Siinä perheessä on hyvä joulu vaakalaudalla.”

Joulupukki huokaisi.

”Te tiedätte, millainen työvoimapula meillä tänä vuonna on. Puoli Tonttulaa karanteenissa! Brexit-pakolaiset olivat meille taivaan lahja. Brùnaidhit ja hobit ovat tonttumaisen ahkeria, kun virkapukuongelma selvisi. Lähettäkää punalakki teurastamolle, siellä se viihtyy. Kyllä meiltä jokaiselle töitä löytyy!”

Joulutarkastajat

Ovikello soi. Kynnyksellä seisoi kaksi ankaran näköistä hahmoa mustissa puvuissa, päässään hyvin asialliset mustat tonttulakit hopeisilla karvareunuksilla.

”Joulutarkastajat, hyvää adventin aikaa. Ollaanko täällä oltu tartuntatautiviranomaisen määräämässä karanteenissa?”

”Ei,” sanoi isä hämmentyneenä. ”Välillä etäkoulussa…”

Toinen tarkastaja teki merkinnän muistikirjaansa.

”Se olisi ollut lieventävä asianhaara. Nyt näyttää pahalta. Heti tässä ovella huomauttaisin, että teiltä puuttuu joulukranssi.”

”Kaksi adventtisunnuntaita on mennyt,” täydensi toinen. ”Eikä adventtikynttelikköä missään.”

”Eikä jouluvaloja. Ei ikkunatähteä, ei parvekevaloja.”

”Teillä kuulemma vihataan siivoamista. Joko joulusiivous on tilattu pandemiarajoituksista kärsineeltä pienyrittäjältä?”

Tarkastajat ojensivat lähtiessään pitkän puutelistan.

”Teemme pistotarkastuksia ennen joulua. Asiat kannattaa hoitaa kuntoon mahdollisimman nopeasti, muuten Joulupukki muistaa teitä risuilla.”

Kaksi kynttilää

Palohälytys soi. Elena rentoutui nähdessään älyseinältä, että kyseessä oli ykköstason varoitus. Toissa vuonna oltiin päädytty kolmostasolle. Koko sektori oli evakuoitu. Ykköstaso näkyisi ainoastaan Niemisillä eikä säikäyttäisi puolta Luna-kupua.

Isovaari Veetin huoneen virtuaali-ikkunalla paloi kaksi sinivalkoista kynttilää – suojakuvun alla, mutta antiikkisytyttimen kipinä oli riittänyt hälytysjärjestelmälle. Elena napsautti suojakuvun hapettomalle asetukselle.

”Voi pappa, Aurorahan suunnitteli sinulle koulussa hologrammikynttelikön adventin viettoa varten!”

Isovaari katseli ikivanhalta tabletiltaan kaksiulotteista valokuvaa isomummo Emmasta ja isoeno Martinista uniformuissaan.

”Kiitokseksi ja kunnioitukseksi,” hän mutisi.

Elena huokasi, takavarikoi kynttilät ja käynnisti hologrammin. Hän ymmärsi isovaarin kaipuun kaukaiseen kotimaahansa, mutta tätä sadan vuoden takaisen sodan haikailua hän ei pystynyt käsittämään.