Sinterklaasavond

Kaksi synkeää hahmoa tuijotti laakeaa vesivatia. Vadissa väikkyi kuva tukevasta valkoparrasta, joka kasukassa ja piispanhiipassa ratsasti talolta toiselle seuranaan nokinaamainen värikkäästi pukeutunut Piet-apuri.

”Mitä menoa!” puhahti tuohinaamioinen ja sarvekas Nuuttipukki. ”Jättävät lahjoja portaille ja rustaavat runoja! Missä olut?”

”Eikä lainkaan vitsoja,” murisi punakielinen mustapuhuva Krampus. ”Minun aikanani annettiin juuri tänä yönä tuhmille lapsille vitsaa. Pahimmat pakkasin konttiini ja vein mukanani. Piet oli aikoinaan kelpo veikko ja ymmärsi kurin päälle. Nyt hänkin on pehmentynyt.”

”Nykyään soittavat poliisit paikalle, jos vähänkään paukuttelee talon nurkkia tai käy jonkun jääkaapilla,” suri Nuuttipukki.

”Eikä pahimpiakaan ipanoita saa sulloa säkkiin,” huokasi Krampus. ”Oi aikoja, oi tapoja.”

Myyntitykki

Palvelustyttö puisteli rouva Hollen untuvapeitteitä, jotta maan päällä sataisi lunta. Suurta laukkua kantava pieni mies puhutteli häntä.

”Onko rouva kotona?”

Holle-muorikin tuli ihmettelemään, millä asialla vieras liikkui.

Mies avasi laukkunsa.

”Kuulin, että te vielä käytätte untuvapieluksia. Se ei kuulkaa ole enää laisinkaan tätä päivää! Painakaa kokeeksi päänne tälle viskoelastaanimateriaalista valmistetulle tyynylle, eikö tuekin mukavasti? Entä peitteiden ravistelu, jotta untuvat asettuisivat? Meidän tekninen kuitutäytteemme pysyy tukevasti paikoillaan, ja patentoidut lämpösolut tallentavat lämpöä kuumalla ja vapauttavat kylmällä. Nukkumalämpötila on aina juuri sopiva!”

Holle-muori päätyi uudistamaan petinsä täysin, palvelustyttö raahasi untuvat vintille varastoon, ja maan päällä ilmatieteen laitokset selittivät lumisten talvien loppua ilmastonmuutoksella.

Ritaritar

Maanantaina ennen itsenäisyyspäivää äiti sai leijonavaakunalla sinetöidyn kirjeen.

”Mikä se on?” ihmettelivät Varpu ja Virta.

”Tämä on presidentin kansliasta,” selitti äiti. ”Minulle on myönnetty ritarikunnan merkki.”

”Vau! Saatko nyt haarniskan ja peitsen ja hevosen?” lapset pohtivat.

”Mihin ne mahtuisivat?” nauroi äiti.

Tiistaina kuriiri soitti ovikelloa. Nokkakärryllä perille kärrätty paketti oli painava ja kolisi. Haarniskan mukana toimitettiin opaskirjanen vaakunaväreistä.

Keskiviikkona toimitettu peitsi oli neljä metriä pitkä. Se täytyi nostaa asuntoon parvekkeen kautta, koska eteinen oli liian ahdas.

Kun paašipoika torstaina soitti ovikelloa komea sotaratsu mukanaan, äiti ei edes hämmästynyt.

”Auta minulle haarniska päälle,” hän huokaisi. ”Ostarilta soitettiin. Siellä on kuulemma lohikäärme.”

Tonttuovi

Adventtina äiti askarteli Hillalle tonttuoven. Seuraavina päivinä Hilla selitti innoissaan, miten tonttu oli laittanut ovelle joulukoristeita.

”Hauskaa, miten Hilla on innostunut tonttuleikkiin,” äiti tuumi.

Eräänä iltana palohälytin soi. Kun äiti riensi katsomaan, tonttuoven edessä paloi kaksi pikkuruista jätkänkynttilää. Sammutettuaan ne, äiti huomasi koristeet. Mustaa glitteriä, pääkallonmuotoisia joulupalloja, kuollutta tonttua esittävä figuuri. Oveen oli ilmestynyt kolmipäistä koiraa esittävä ”Täällä vartioin minä” -kyltti.

Kiukkuisesti äiti koputti oveen. Kun se aukesi, huoneeseen tulvahti rikinkatkua. Ulos kurkisti pieni demoni, jolla oli päässään tonttulakki.

Äidin suu loksahti auki. Demoni puolestaan ei jäänyt sanattomaksi:

”Oletko itse yrittänyt löytää riivaajan duunia nykymaailmassa? Tonttuna sentään on aina kausihommia.”

Jouluräyhä

Pieti ja Minka katsoivat olohuoneen pöydälle yön aikana salaperäisesti ilmestynyttä joulukalenteria. Se oli kaunis, joulukuusen muotoinen lokerikko, jonka jokaiseen luukkuun oli maalattu kuusenkoriste ja numero. Tähteen oli kultaisella glittervärillä piirretty vuosiluku 2020.

”Uskaltaakohan tuota avata?” pohti Minka. ”Mitä hyvää voi seurata vuoden 2020 yllätysjoulukalenterista?”

”Sehän selviää kokeilemalla,” totesi Pieti. ”Ei siellä mitään hajupommia pahempaa voi olla.”

Pieti raotti varovasti lokeroa numero yksi. Sisältä kuului kikatus, ja sitten laatikko paiskautui voimalla irti kalenterista. Pieni kiusanhenki mellasti pyörremyrskyn lailla huoneessa pudotellen kirjoja ja koriste-esineitä. Jälkeensä se jätti punaista, hopeista ja kultaista kimallenauhaa.

Minka painoi otsansa pöydän pintaan.

”Olisihan se pitänyt arvata. Jouluräyhä.”

Raapalejoulukalenteri 2020

Koska tämä vuosi on mitä on, päätin koostaa jälleen raapalejoulukalenterin. Suurin osa teksteistä on uusia, mutta joukossa saattaa olla myös joku aiemmin kirjoittamani.

Raapaleet julkaistaan joulukuun aikana jossain vaiheessa päivää täällä blogissa, riippuen siitä, mihin aikaan ehdin pysähtyä kirjoittamaan – ei siis millään muotoa heti vuorokauden vaihtuessa. Kaikki kalenteriraapaleet löytyvät aihetunnisteella joulukalenteri2020.

Keijut

Kaksi surkean näköistä keijua istui siivet lerpallaan katukiveyksen reunalla ja katseli autioitunutta keskustaa, jota kylmä sade piiskasi.

Kolmas, paljon hyväntuulisempi keiju lennähti kaksikon vierelle.

”Miksi noin mustalla mielellä?” se kysyi. ”Mitä keijuja te olette?”

”Krapulakeijuja,” ensimmäinen keiju huokasi.

”Parasta pikkujouluaikaa, ja ihmiset ovat pistäneet baarit kiinni. Järjestävät vain etäjuhlia. Ei tanssia yötä myöten eikä liikaa viinaa firman piikkiin,” toinen valitteli.

”Minulla on tiedossa tosi hyvät kotibileet. Laulavat karaokea ja availevat skumppapulloja keittiöveitsellä! Keittokomerossa juovat vuorotellen viskiä kasarista, kun lasit ovat loppu.”

Synkeät keijut piristyivät, ravistelivat siipensä ja lähtivät tulokkaan matkaan.

”Oletko sinäkin krapula-alalla?”

Tulokas hymyili leveästi. ”Ei. Minä olen koronakeiju.”

Koronaraapaleita

Kun koronaviruspandemiaan liittyvät rajoitustoimet iskivät maaliskuun puolivälissä, pohdin tapaa piristää ystäviäni. Olen 16.3. lähtien kirjoittanut joka päivä koronaraapaleen, jonka olen julkaissut Facebookissa. Raapale on tasan sadan sanan mittainen pienoisnovelli, eli muoto on hyvin rajoitettu.

Lisään valikoiman näitä raapaleita vähitellen blogiin alkuperäisen julkaisupäivän mukaan päivättynä.

Jaksamista kaikille ja iloa myös epätavallisten tilanteiden keskelle!

Kolme toivomusta

Kymmenennen päivän kohdalla karanteeni kävi niin tylsäksi, että ryhdyin siivoamaan ullakkoa. Syvältä vuosikymmenten aikana kertyneiden romukasojen takaa löysin iso-isoisäni merimiesarkun. Arkussa oli monenlaista merkillistä tavaraa: haalistunut höyhen, meren kohinaa soittava näkinkenkä ja vuosien tummentama messinkilamppu.

Hieroin lamppua helmaani. Siitä pölähti savupilvi, jonka keskellä oli yskivä ja kiroileva hahmo.

”Älä murjota,” maanittelin. ”Eikö minulle kuuluisi kolme toivomusta, kun vapautin sinut lampusta?”

”No, olkoon sitten,” henki murahti.

”Haluan pois täältä! Jonnekin ulkomaille. Ja sitten tahdon kokea seikkailuja. Ja rikastua!”

Henki nauraa käkätti ja napsautti sormiaan.

***

Ohjatessani pikavenettä Seinellä ranskan kruununjalokivet laukussani ja santarmit perässäni totesin, että oikeastaan karanteenissa tylsistyminen oli sangen mukavaa.

Tiedote kapteenilta

Hyvät vanhemmat!

Matka Marsiin on pitkä, ja lapsillanne on paljon opittavaa ennen laskeutumista. Ilokseni voin kertoa, että opettaja Davidovna tulee toipumaan täysin, mutta olen katsonut parhaaksi jatkaa hänen sairauslomaansa. Emme ole saaneet selville, kuka murtautui hänen terveystietoihinsa ja ohjelmoi hänen ruokareplikaattorinsa monistamaan maapähkinäproteiinia. Ilmoittakaa lapsillenne, että mikäli syyllinen ilmoittautuu, hän saa välittömästi paikan tietoturvaosastollamme.

Tehtävämme on taata lasten opetus matkan aikana. Arvostamme oppilaiden oma-aloitteisuutta ja ongelmanratkaisukykyä. Opetustekoälyn manipuloiminen väärillä virheilmoituksilla on kuitenkin oppimisen kannalta haitallista. Tällä hetkellä se potee vakavaa masennusta ja pyrkii ylipuhumaan navigaatiotekoälyä ohjaamaan meidät Aurinkoon.

Muistutattehan lapsillenne, että aluksen putkasta ei saa yhteyttä virtuaalipeliluolaan.

Yhteistyöterveisin,

kapteeni Edwards